Raaseporin vanha kaupunkiYksi keskeinen paikka taiteilija Helene Schjerfbeckin (1862-1946) varhaisissa teoksissa oli Siuntion Sjundbyn linna, jossa nuori Helene vietti aikaansa samanikäisen serkkunsa seurassa. Linnan päärakennusta hän piirsi jo 12- tai 13-vuotiaana eri kuvakulmista ja palasi aiheeseen myöhemminkin. Sjundbyn linnassa asuneet serkut olivat Helenelle mallina monessa teoksessa. Linnan opastuskierroksella näemme muun muassa taiteilijan huoneen ja kuulemme hänen Sjundbyssä viettämistä hetkistä.

Retki jatkuu Tammisaareen, jossa taiteilija oleskeli useita jaksoja ennen kuin muutti sinne pysyvästi 1925. Kaikkiaan hän asui kaupungissa noin 17 vuotta. Kävellen tutustumme oppaan johdolla kaupungin vanhaan osaan, näemme Helenen rakastamat paikat ja talot joissa hän asusti.

Kierroksen päätteeksi juomme maittavat iltapäiväkahvit kahvilassa joka uhkuu vanhan kaupungin tunnelmaa, Café Gamla Stan.

Lähde taksiveneellä saaristoretkelle Inkoon ulkosaaristoon. Vierailemme Bågaskärin toimintakeskuksessa, Meripelastusseuran toukokuussa 2009 Inkoon ulkosaaristoon perustama operaatio- ja koulutuskeskus, joka tarjoaa nykyaikaiset varusteet ja riittävän haastavan ympäristön monipuoliselle meripelastuskoulutukselle.

Nautimme Inkoon upeasta saaristosta ja syömme maittavan lounaan kesäravintolassa.

FagervikNäe ainutlaatuisia ja historiallisesti arvokkaita sekä hienotunteisesti nykypäivään kunnostettuja ja entisöityjä puutarhoja läntisellä Uudellamaalla.

Mustion Linnan puistoissa tutustumme harvinaisiin puu- ja pensaslajeihin sekä kauniiseen puutarhataiteeseen, jonka jälkeen nautimme maittavan lounaan Linnankrouvissa.

Siirrymme Inkooseen, jossa pääsemme ihailemaan Fagervikin kartanon ainutlaatuista puisto- ja puutarhakokonaisuutta.

Kirkkonummella, Pokrovan luostariveljestön viehättävän puutarhan saattaminen uuteen loistoon on monen vuoden työ joka jatkuu edelleen. Pokrovassa juomme maukkaat iltapäiväkahvit.

Vuonna 2016 tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto luopui Porkkalan merisotilaallisesta tukikohdasta ja Porkkalan vuokra-alue palautettiin takaisin Suomen hallintaan. Niin sanottu parenteesi-aika koskettaa erityisesti varsinaisen vuokra-alueen kuntia Kirkkonummea, Siuntiota ja Inkoota sekä Espoon kaupunkia, mutta palautus oli erittäin merkittävä asia myös Suomen valtakunnan kannalta.

Aloitamme retken Majvikista, jossa nautimme maittavat aamukahvit ja tutustumme Majvikin linnaan. Käymme Kolsarbyn neuvostoajan hautausmaalla, minkä jälkeen suuntaamme kohti Sjundbyn keskiaikaista linnaa. Linnan kohdalla meitä odottaa yllätys…, josta selvitettyämme pääsemme kuulemaan linnaan mielenkiintoisesta historiasta.

Nautittuamme buffet-lounaan Siuntion Kylpylässä jatkamme Degerbyn Igor-museoon, jonka esineet ja tarinat kertovat juuri Porkkalan parenteesista. Kotimatkalla poikkeamme kahvilla ja ostoksilla Kirkkonummen Maatilapuodissa.

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi asui Siuntiossa, Fanjunkarsin torpassa Charlotta Lönnqvistin luona vuosina 1864-1871. Mamselli Charlotta antoi Kivelle kodin ja työrauhan. Siuntioon Kivi tutustui jo asuessaan veljensä luona Purnuksessa vuosina 1857-58. Fanjunkarsissa Aleksis Kivi viettikin suurimman osan tuotteliaista miehuusiän kirjailijavuosistaan ja kirjoitti siellä koko tuotantonsa pääosan, mm. Seitsemän veljestä kolmeen kertaan.

Kiertoajelulla tutustumme Fanjunkarsin uudelleenrakennettuun torppaan sekä Sjundbyn keskiaikaiseen linnaan, jossa Charlotta Lönnqvist toimi aatelissuvun pitokokkina. Linnanopastuksen jälkeen nautimme Sjundbyn vanhassa tunnelmallisessa viljamakasiinissa maittavan lounaan à la mamselli Lönnqvist.

Purnuksen kartanolla meitä odottaa joenrannalla iltapäiväkahvit Aleksis Kiven nimipäiväpullan – herkullisen, niin sanotun A-vehnäsen – kera. Kahvihetken jälkeen siirrymme oppaan johdolla kävellen, ’Aleksis Kiven jalanjälkiä seuraten’, Flaggbergetin huipulle, jossa siuntiolaiset ennen vanhaan polttivat helluntai- ja juhannuskokkoa ja tanssivat. Näihin juhliin otti Aleksis Kivikin osaa. Matkan varrella lisää mielenkiintoisia tarinoita kansalliskirjailijastamme.